One Of THOSE Days + First AuPair Meeting

Tänään ollut taas yksi NIITÄ päiviä, kun tulee sellainen "ei oo todellista"-fiilis melkein kaikista asioista. Aamu lähti iloisesti käyntiin, kun jätin taas jälleen vähän viimetippaan bussiaikataulujen selailun. Piti siis päästä Seattlen keskustasta aupparitapaamiseen University Villageen. Kuulostaa periaatteessa helpolta, mutta ei kuulkaa ollut! Ainakaan tälläiselle vasta tänne muuttaneelle pikkukaupungin tytölle.

Siinä siis reitti. Ekaksi koitin selailla host-äidin linkittämältä reittihakusivustolta oikeaa reittiä ja bussia, mutta kuten arvata saattaa, niin hemmetin hakukone ei oikein suostunut yhteistyöhön. Kaikkiin laittamiini vaihtoehtoihin vastaus oli koko ajan vain "ei hakutuloksia". MMMMITÄÄÄ!?"?#=(/¤%¤%!!"##?????

Löylyä kiukaaseen heitti vielä sekin fakta, että kello läheni uhkaavasti yhtätoista ja mun oli tarkoitus ehtiä 11.30 lautalle. Eikä siinä muuten mitään, mutta tänään mun täytyi kävellä terminaalille, koska hostit eivät olleet kotona. Matka sinne kävellen kestää n. 30 min (autolla ehkä 5 min.), riippuen kuinka kovaa vauhtia  hiihtelee menemään.

Siinä sitten oli pakko jättää aikataulujen selaus sikseen, asenteella "sitä ehtii miettiä lautalla" ja lähteä juoksemaan terminaalia päin. Tosin ennen sitä piti päästä talosta ulos..sekin tuotti aika paljon vaikeuksia!  (Käy itteänikin naurattamaan,  kun mietin sitä mun aamuista sähellystä :D)

Menin siis ulos ovesta ja koitin sitten saada ovea lukkoon. No joo tietty etuoven lukko on oikea maanvaiva ja sain avaimen jotenkin jäämään siihen jumiin. Muutamat kirosanat siinä huutelin ilmoille ja vihdoin sain avaimen lukosta. MUTTA OVI EI OLLUT MENNYT LUKKOON. Voihan hemmetti. Kello oli tässä vaiheessa 10.40. Seuraava vaihtoehto oli mennä ulos autotallin kautta. Avasin autotallin oven ja kun se oli kokonaan auki, painoin nappia josta se sitten alkaa itsestään sulkeutua ja sujahdin äkkiä sen alta ulos. Luulin jo että olin ollut oikein nokkela, mutta siinä saamarin ovessa olikin jotkut tunnistimet ja se alkoi taas aueta, kun huomasi että olin pujahtanut ulos. Siinä sitten seisoin ulkona, mutta ovi oli auki ja se täytyy mennä sulkemaan sisällä olevasta napista. Tuossa vaiheessa vasta huomasin  muuten että satoi, kaatamalla. Kuinka sopiva sattuma kaiken muun lisäksi. 

Oli pakko sitten mennä takaisin sisälle, sulkea autotallin ovi ja keksiä toinen keino päästä talosta ulos. Kello 10.46. Alkoi pikkuhiljaa paniikki iskeä ja ehdin siinä sähellyksessä jo miettiä, että pitäisikö tilata taksi 

hahhah. Hengitin kuitenkin hetken syvään, ja päätin ottaa toisen erän etuoven lukon kanssa. Tällä kertaa se tietty meni samantien lukkoon. HUHHUH! Ja sitten äkkiä puolijuosten terminaalia päin! Matka kesti vain 20 min koska oikeasti pingoin sinne ihan älytöntä vauhtia, vähän tuli lämmin! 

Lauttamatka sujui onneksi suht rauhallisissa merkeissä. Istuin vain ja katselin maisemia :)

Perille päästyäni juoksin heti terminaalin tiskille kyselemään virkailijalta, että ääääää millä bussilla pääsen sinne tänne ja tonne siihen ja tähän aikaan. No täti ei tietty osannut auttaa, tiesi vain lautta-aikatauluista. Huoh. Ehti jo epätoivo iskeä, kunnes sitten juuri oikealla hetkellä sain tekstiviestin mun CC:ltä, jossa oli bussinumero ja paikka mistä se lähtee (olin kotoonta laittanut epätoivoisen avunhuutoviestin ennenkuin lähdin). Noniin alkoi se aurinko sittenkin paistaa mulle! Silleen henkisesti, ulkona satoi edelleen.

Pääsin iloisesti oikealle bussipysäkille ja sieltä se bussi melkein heti tulikin. Täytyy täälläkin mainita bussilipun hinnasta..matka ihan mihin vaan täällä Seattlen alueella maksaa 2.25 dollaria. Ihan sikahalpaa!! 

No kuitenkin, bussimatka sujui varsin mainiosti. Koitin koko matkan pitää itseni tietoisena siitä missä olin, kaduista yms. Siinä apuna toimi näinkin hieno kartta!

Vaikkei tuossa ihan kaikkia katujen nimiä lukenutkaan, niin ihan pätevästi toimi! University Way oli siis määränpää ja pääsin melkein oikeaan paikkaan ekalla yrityksellä. Ajoin vahingossa yhden bussipysäkin liian pitkälle, mutta eipä se paljoa haitannut! Cafe Allegrossa meidän tapaaminen siis oli, tosi kiva pikku kahvila :) Unohdin ottaa kuvia sieltä, joten länttään tähän nyt googlesta repäistyn kuvan.

Paikan päällä oli mun lisäksi melkein kymmenen aupairia ja heidän kaikkien CC:t. Siellä istuskeltiin sitten pari tuntia juttelemassa ja juomassa kaakaota/kahvia/siideriä yms. Oli kivaa!

Tapaamisen jälkeen takaisin keskustaan olikin jo helppo päästä, kun tiesi oikean bussilinjan ja pysäkkikin oli ihan lähellä. 

Takana iso rakennus jossa näkyy W, on University of Washington

Bussimatkalla koitin räpsiä ikkunasta kuvia kuin joku turisti, mutta ne on aika heilahtaneita ja ikkunakin oli ihan naarmuinen niin niitä ei tänne viitsi laittaa :( 

Tosi tarpeellinen kuva, mutta tässä mun todella hieno bussilippu :D

Nojoo ei siitä enempää. Takaisin keskustaan päästyäni koin ansaitsevani ihan pienen shoppausreissun. Oli nimittäin sen verran rankka aamu/aamupäivä takana! Poikkesin siis taas Old Navyyn jossa oli jälleen älyttömästi kaikkia joulualennuksia. Mukaan tarttui kolme paitaa ja uudet verkkaripöksyt. Kaikki yhteensä 37 dollaria eli n. 28 euroa...täällä ei tule shoppailusta edes huono omatunto, kun ei tule käytettyä omaisuuksia vaikka yrittäisi!

Seuraavaksi lähdin hipsimään lautalle päin. Tai no ei nyt ehkä hipsimisestä voi puhua, ennemminkin juoksin. Sade oli tässä vaiheessa yltynyt aika pahasti. Sontsastakaan ei paljoa ollut iloa kun satoi vaakasuoraan ja tuulikin ihan kiitettävästi. Sain kuitenkin pari kuvaa napattua matkalta!

Periaatteessa jouluista, muttei sitten kuitenkaan :D

Terminaaliin päästyäni olin aika nätti näky. Kaikki vaatteet ihan märkänä ja kengätkään ei oikein lätäköissä juoksua kestäneet. Hiukset sentään pysyi ojennuksessa, tosin johtuen varmaan hiuslakan määrästä..

Lautalle päästyäni tajusin etten ollut syönyt kuin aamupalan koko päivän aikana. Kävinkin sitten hakemassa vähän matkaevästä..

..kaakaota ja suklaata, mikä voiskaan olla parempaa hahah :) Lisäyksenä muuten vielä tähän "ei oo totta" juttuun, niin voitte arvata mitä vaatekaupan PAPERIKASSILLE tapahtui kaatosateessa. Jep, lautalle päästyäni se otti ja repesi. Noh, onneksi mun laukku on sen verran pätevä, että sain kaikki vaatteet tungettua sinne.

Kotona odottikin onneksi jo melkein valmis illallinen, niin pääsin syömään ihan kunnon ruokaa. 

Perheen koirat saapuivat tänne myös tänään vihdoinkin. Olivat olleet muuttohässäkän ajan perhetutulla hoidossa. Perheen äiti on kunnon Frendit-fani ja sen huomaa kyllä koirien nimistä.. toinen on Joey ja toinen Chandler :D Ovat molemmat tosi kilttejä ja suloisia! 

Sellainen Seattlen reissu siis tällä kertaa, heissan!

-Ida