torstai 18. huhtikuuta 2013

Lake Tahoe !

Hei taas! Tämä päivä on mennyt aika iloisissa tunnelmissa, vaikka koko päivän onkin satanut ja jouduttiin olemaan sisällä. Meno vaan parani iltaa kohti, kun kuulin aivan ihania uutisia <3 Niistä lisää myöhemmin :)
Nyt kuvia Lake Tahoelta!

Ajomatkalta maisemia...





Sitten puolentoista tunnin ajelun jälkeen..siellä se Tahoe häämöttää!





Ajettiin jonkun laskettelukeskuksen ohi ja mikäs lippu siellä liehuikaan!


Käväistiin yhdellä kasinolla katselemassa paikkoja, en saanut pelata kun en ihan ole 21v vielä :( Kuusi päivää enää siihen tosin !


Ja sitten vihdoin ja viimein oltiin perillä!








Ihanaa hiekkaa! Kengät lensi kaaressa jalasta ja sitten kirmasin biitsille!





Ja joo, tuolla näyttää lämpimältä, mutta oli aika koleaa. Auringossa nyt selvisi pitkähihaisessa, mutta varjoon mennessä tuntui kuin olisi ollut pakkasta! Kävin vähän kahlaamassa vedessäkin, mutta varmaan kymmenen sekunnin päästä oli jo lähdössä jaloista tunto niin siellä ei kauaa oltu. Jotain hulluja teinejä oli uimassa silloin, en tajua miten ne teki sen.. :D













Pari teiniä oli kivikossa kuvailemassa ja olivat jättäneet laukkunsa aitaan roikkumaan. Ei olisi vissiin kannattanut, katsokaa kuka oli mennyt sinne mutustamaan jotain keksejä :D













Ensin luulin että nuo oli jotain oravavauvoja kun ne vilisti niin nopeasti mutta sitten yksi pysähtyi nenän eteen niin se olikin maaorava, aww :)












Lounaspiknikillä rannalla..ei voinut maisemista kyllä valittaa!


Tahoelta suunnattiin tsekkaamaan vuoden 1960 olympiakylää! Siellä oli luntaaaaaa! Eka kerta tänä talvena (tosin nyt jo kevät) kun meitsi näkee lunta, jihuuuu :D








Kaakao on väistynyt ilmojen lämmetessä ja tilalle tullut Iced green tea! Nomnomm.


Tuolta suunnattiin sitten kotia päin, mutta yksi jännä juttu oli vielä illalle suunnitteilla...




Heti tatskaamisen jälkeen...


Ja eilen aika hyvin parantuneena ja tussisotkut pois peseytyneenä :) Tykkään tosta ihan älypaljon!
Alunperin olin suunnitellut tuon ottamista sormeen, mutta tatskaajamiekkonen selitti tosi kivasti, että ei kannata koska sormen iho on sellaista että tatska menee helposti pilalle ja suttuiseksi ajan kuluessa. Noh, kyllähän mä asiantuntijaa uskon, joten se meni sitten tuohon kämmenen sivuun. Tuossa pidän siitä kyllä ehkä enemmän, kuin olisin loppujenlopuksi pitänyt sormessa. Hintaa oli 60 dollaria, ei kyllä taas päätä huimannut!


IMG_20130417_212930
10.4.2013 "free" <3





-Ida

8 kommenttia:

  1. Toi on kyllä ihana! Oliko kipee paikka tatuoida?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No täytyy sanoa että sattui aika paljon enemmän kun käsivarteen tai ranteeseen :D

      Poista
  2. sovitko ton ottamisesta sun au pair perheen kanssa vai tarviiko sun edes kertoa niille tuollaisista asioista ?:) mietinki tässä et onnistuuko tatuoinnin otto au pairina ollessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. San Franissa kun menin ottamaan ranteeseen tatskaa, niin kysyin hosteilta ensin että onks niillä mitään sitä vastaan ja sanoivat että ei ole ja mene vaan ottamaan :) Tällä kertaa ei siis tarvinnut kysyä kun tiesin että heitä ei haittaisi. Tietysti riippuu perheestäkin, mutta eiväthän hostit oikeastaan voi sitä kieltääkään, ellei esim sopimuksessa erikseen kielletä tatuointien ottamista aupair-vuotena :D

      Poista
  3. ainiin ja jonkulainen tatuointi postaus ois kiva ! :-) tai kuvaa siitä mitä sulla jo on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla ei ole kuin kolme ja kaikista niistä löytyy jo kuvat täältä. Mutta ehkä sitten joskus kun näitä löytyy enemmänkin niin voin tehdä :)
      Tässä se ranteeseen otettu;

      http://idadiamondsky.blogspot.com/2013/01/new-little-one.html

      ja käsivarressa oleva näkyy tuossa First Three Days In Sacramento postauksessa yhdessä kuvassa :)

      Poista
  4. Tosi kivan näkönen blogi sulla!
    Ja tuo tatska on aivan huikeen ihana :)

    mileswithsmilesandme.blogspot.fi

    VastaaPoista