lauantai 19. heinäkuuta 2014

Let Us Dance In The Sun, Wearing Wild Flowers In Our Hair...

Hellou näin pienen tauon jälkeen! Kävi niin ikävästi, että tulin kipeäksi viime viikonloppuna (mahatauti....), joten ihan hirveesti ei ole ollut motivaatiota avata konetta tai mitään ihmeellisempää asiaakaan sinänsä :D Nyt kuitenkin vihdoin hurja kirjoitusfiilis päällä ja vaikka mitä kerrottavaa! Ekana intoilen kirjasta jonka hommasin, tästähän on tullut juuri leffa ja kaikki on hehkuttaneet sitä ihan hurjasti. Päätin kumminkin että luen kirjan ensin, joten tilasin sen Amazonista (maksoi 3 puntaa!) ja aloittelen lukemista varmaan ensi viikon alusta. Vanhasta kirjasta vielä muutama sivu jäljellä ja pakko lukea se loppuun ensin..


Varattiin myös mun pikkuveikalle lennot ja hän tulee tänne elokuun puolivälissä, jee! Hamstrasin muutaman esitteen, ja oon koittanut saada jonkunlaista suunnitelmaa meille valmiiksi ;)
 

Keskiviikkona käytiin Natalian (espanjalainen auppari joka tuli tänne pari viikkoa mun jälkeen) kanssa yhdessä sellaisessa ulkomaalaisten tapaamisessa Sevenoaksissa. Edellisellä kerralla siellä oli myös meidän ikäisiä aupairtyttöjä, tällä kertaa lähinnä +40 ja +60 naikkosia, mutta oli silti ihan kivaa ! :D
Mentiin läheiseen puistoon piknikille ja katsokaas mikä otus tuli meitä moikkaamaan! Se vissiin haistoi meidän eväät ja tuli ihan lähelle, ihana :)
 

Ja sitten tän päivän suunnitelmiin... Ollaan lähdössä Lontooseen baarikierrokselle, joka on ihan kunnon järjestetty tapahtuma ja se alkaa jo viideltä! Kierrokseen on pukeutumiskoodi; täytyy pukeutua jonkin Lontoon metroaseman mukaisesti :D Meinasin ensin valita Covent Gardenin ja vuorata itteni kukilla puutarhatyyliin, mutta en löytänyt kivaa kukkamekkoa/toppia joten vaihdoin teemaa ja valitsin Barbican stationin, eli Barbie it is ! Olin kyl vähän laiska ton asun kanssa, ja lähinnä barbieen viittaa vaan paita, jossa on barbie-logo :D Hahah, täytyy varmaan vetää vähän överinpuoleiset meikit naamaan... Ja okei joo on mulla noi pinkit arskat jotka ostin primarkista punnalla. Varmaan ikinä käytä niitä tän illan jälkeen, mutta eipä haittaa!


Ostin eilen myös tollasta itseruskettavaa vaahtoa, jolla saa rusketuksen heti ja se lähtee pesussa pois! Kuin hyvä, en ikinä jaksa laitella jotain rasvoja montaa päivää putkeen ja odotella että milloin se rusketus alkaa näkyä. Laitan tota vaan jalkoihin koska ne on ainut osa mun kropassa mikä ruskettuu ihan kauhean hitaasti :D Nyt ne on samanväriset käsivarsien kanssa! Jeeejeeee.
 

Jos onnistun luomaan jonkunnäköisen barbie-lookin, niin koitan saada siitä kuvaa tänne. Jos en, niin varmaan laitan siltikin kuvan, ehkä siitä saa revittyä jotain huumoria :D  Nyt lähden valmistautumaan iltaa varten, hauskaa lauantain jatkoa!! :)





-Ida

2 kommenttia:

  1. Moi! Tosi kiva blogi :) Vihdoin löysin jonkun suomalaisen joka ei oo Jenkeissä au pairina tällä hetkellä haha! Olen myös itse Lontoossa au pairina ja meinasin mennä tonne zoo baariin siihen tapahtumaan :D harmi kyllä en päässy ku oli töitä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitti! :) Oot vai, missä päin Lontoota? Onneks noita kaikenlaisia tapahtumia on aika tiuhaan tahtiin niin pääset kyllä messiin jollakin kerralla ;) Ois kiva vaikka nähdä Lontoossa joskus?

      Poista