keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Hakuna Matata, What a Wonderful Phrase!

Niinkun otsikosta voi päätellä, niin tänään on ollut aika Leijonakuningas aiheinen päivä! Kuunneltiin kyseisen leffan biisejä aamulla, ja äsken illallisella. Kohta olis vuorossa itse elokuvan katsominen, joten kirjoitan nyt vaan pikaisen jutun.
Aika samanlaista meininkiä kuin muinakin päivinä, aamulla lasten kanssa ulos, lounaalle, päikkäreille ja sen jälkeen vaan hengailua. Lasten päikkäreitten aikaan kävin kyllä itse pikku kävelyllä ja nappaamassa Starbucksista kaakaota, ylläri.
Ja lasten isä siis oli kotona, en sentään jättänyt heitä yksikseen nukkumaan :D
Mun oli tarkoitus tehdä pidempikin kävelylenkki naapurustossa ja ottaa kuvia mestoista, MUTTA kävipä  niin kivasti, että alkoi taas pitkästä aikaa sataa. Siinä ei sitten paljon jääty kuvia ottamaan..ja sontsankin unohdin kotiin niin oli aika kiire vaan päästä johonkin sisälle. Pari kuvaa kuitenkin on aamupäivältä:


Vähän lukemista aamupalalle




Lasten leikkisali :)

No Starbucks, kaakao ja lukemista (ja joku roska jota en tajunnut heivata ennenkun otin kuvan)

Teksti kirjan ekalla sivulla, semisynkkää :D


Ja nyt on aika lähteä katsomaan Lion Kingiä! Yksi mun lemppari Disney leffoista, joten en malta odottaa :)
Heissan!



-Ida

6 kommenttia:

  1. tosi kiva tää sun blogi ! :) paljon sulla tulee suunnilleen maksaa toi koko vuosi siellä ? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No mulle tääl eläminen ei maksa oikeestaa mitään, tää perhe maksaa kaiken paitsi mun omat shoppailut tietty :) Maksoin vaan EurAuPairin ohjelmamaksun (475e) ennekun tulin tänne.

      Poista
  2. Mahtavaa Ida :) Kauniita maisemia ja hyvää tekstiä - tätä lisää. Haleja ja puseja täältä Kotkasta XXXXX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiiiitos! :) halit ja pusut sinnepäin kanssa :))

      Poista
  3. Sulla on tosi kiva blogi! :) oon ite nyt iha innostunu aupairiks menemisestä ku oon näitä blogeja alkanu lukee tosi paljon. Vielä täytyy oottaa muutama vuosi et voin edes hakee ku 16 vasta oon :/ Mut hei nyt tämmönen iha asiaan kuulumaton kysymyst, mut onks toi sun fjällräven reppu tuolla toisteks viimisen kuvan taustalla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, tää on tosi hauskaa hommaa, ainakin suurimmaksi osaksi :)
      Ei ole mun reppu ei, takapöydässä taisi istua jotain lukio-ikäisiä tyttöjä niin se oli varmaan yhden heistä :D

      Poista