maanantai 26. marraskuuta 2012

"It's a beautiful day today!"

Eilen oli taas muuttopäivä, jo toinen kahden viikon sisään. Silloin kun saavuin tänne, niin asuttiin täällä Green Lakessa, sitten muutettiin toiselle asuinalueelle ja eilen palattiin tänne. Täytyy sanoa, että tää paikka on paljon kivempi kuin se edellinen, koska täällä on kaikki palvelut ihan kävelymatkan päässä. Muutenkin seutu on tosi kotoisaa ja kaunista, kyllä täällä kelpaa asua. Tosin eipä tännekään kauaksi aikaa jäädä, kun muutto Bainbridgeen pitäisi olla (toivottavasti!) tämän viikon lopussa.

Sitten tämän päivän juttuihin. Mulla on täällä siis kaksi pientä poikaa hoidettavana, toinen on kolme-vuotias ja toinen täyttää pian neljä kuukautta :) Ihania pikkuisia! Tänään päivä käynnistyi kahdeksalta, kun lähdettiin isomman pojan kanssa ulkoilemaan. Oltiin matkalla puistoon, kunnes hän sitten yhtäkkiä ei halunnutkaan sinne ja päätettiin mennä yhteen lähikahvilaan, jossa on lapsille oma leikkialue. Poika pääsi leikkimään ja minä juomaan aamukaakaota, haha.

Kahvilassa jo joulumeininki!

Aamukaakao, oli muuten tosi hyvää :)
Leikkialue ja napero siellä omissa puuhissaan :)
Siellä istuskeltiin about tunti ennenkun vaihdettiin paikkaa. Seuraavana vuorossa oli pieni kirjakauppa, jossa tietysti myös lapsille oma alue ja paljon leluja!

Kirjakaupan leikkialue :)
Sieltäkin sai kaakaota yms. :)













Itsellekin löytyi jotain kivaa :)

Kirjakaupassa hurahtikin kaksi tuntia, eikä poika olisi sittenkään halunnut vielä lähteä kotiin. Pakko oli kuitenkin tulla syömään ja nukkumaan päikkäreitä.
Laitan vielä muutaman kuvan kotimatkalta :) 


"Kotikatu"





Meidän tän hetkinen talo :)

Siinä vähä tämän päivän juttuja. Enempää en ehdi nyt kirjoitella, vauva nimittäin heräsi vähän kesken kaiken päiväunilta.. Palaillaan!

Ps. Otsikko on peräisin pikkuherralta joka aamulla ulos astuessaan heitti tuollaisen kommentin :D Tottahan se tietysti oli kun aurinko paistoi ja ilma oli muutenkin mitä mahtavin :)

8 kommenttia:

  1. Löysin sun blogin kun etin kaikkee au pair juttuja :> mulla ois tarkotus lähtee helmikuussa au pairiks kans ja new yorkiin!! toivottavasti vaan tää perhe valitsee mut :> mutta siis oli ihan kysyttävääkin, onko kerinny jo koti-ikävä iskee? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, New York on tosi upee paikka! No on parina päivänä vähän sellanen nyyhky fiilis ollut mutta menny aika nopeesti ohi..fazerin sininen auttaa aina ;)Ja täällä on kuitenkin koko ajan niin paljon tekemistä niin ei pahemmin ehdi koti-ikävä iskeä :)

      Poista
    2. Ookkei :) tuutko hyvin toimeen host-äitin ja isän kaa? :> pitää varmaan monta levyä fazerin suklaata käydä ostaa mukaan jos tulee lähtö ;D

      Poista
    3. Tuun joo hyvin toimeen niitten kanssa :) ne on tosi huumorintajuisia ja ihania muutenkin! Joo suosittelen, itse en tainnut ottaa tarpeeksi montaa kun pääsi jo loppumaan..:D

      Poista
  2. Tape lopettaa sen jatkuvan kaakaon ryystäyksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha enpäs ;) ps. tiedän kuka olet mokoma anonyymi!

      Poista
  3. hyviä kirjotuksia! :) Vitsi miten kuulostaa hienolta sulla siellä, minnehän ite keksis lähtee :D Eilee nukahin puoleks tunniks nukkariin ja kaikki huomas sen, väsyttää tää pimeys niin paljo :((
    -Emilia

    VastaaPoista
  4. Kiitti! Joo on tääl tosi hauskaa ja siistii mut on niit "ei niin hyvii" päiviikii :) Haha no äkkii joku etelän loma suunnitteille et pääset pimeydest! :D

    VastaaPoista